2

Martem ei Riikin kivierämaassa viikon kestäneen samoilun seurauksena ollut enää parhaassa mahdollisessa kunnossa. Hän oli väsynyt, nälkäinen ja janoinen ja hänen kehoaan vaivasivat arviolta sadat pienet hiertymät ja naarmut, joiden ansiosta jokainen liike tuotti enemmän tai vähemmän tuskaa. Maantierosvojen hyökkäys oli jotakin sellaista, minkä Martem olisi mielellään välttänyt. Nyt se oli myöhäistä.

---

Ympärilläni seisoi joukko värikkäästi aseistautuneita lainsuojattomia. Viisi maantierosvoa. Todennäköisesti enemmänkin. Meitä kaikkialta ympäröivät kalliot tarjosivat varjoisia kalliosyvennyksiä jokaiselle piilopaikkaa kaipaavalle. Oli turvallista ajatella, että vihollisia olisi ainakin kahdeksan, vaikka epäilin, etten välttämättä pärjäisi edes näille viidelle.  

En ollut valitettavasti parhaassa itsepuolustautumiskunnossa. Matka kivierämaan halki oli rasittanut minua sekä henkisesti että fyysisesti ja jo ensimmäinen isku oli aiheuttanut minulle sanoinkuvaamattoman voimakkaita kipuja. Edessäni verisenä makaava lainsuojaton -luultavasti joukkion johtaja- oli menettänyt  naamaan kohdistetun iskun seurauksena tajunsa, mutta samalla minun oma käteni oli lamautunut täysin. Olin täysin kykenemätön käyttämään oikeaa kättäni ja se roikkui nyt käyttökelvottomana sivullani.

Kaiken lisäksi yksi rosvoista oli paennut paikalta, aikeenaan luultavasti hakea lisäjoukkoja. Tilanteesta oli siis paras irrottautua mahdollisimman nopeasti. Mielessäni lipui kuvia nopeasta kahakasta ja onnistuneesta paosta. Otsalleni tiivistyi kookas hikihelmi. Mahdollisuudet tuntuivat  ikävän heikoilta.

Olin hivuttanut toimintakunnossa olevan käteni jo tilanteen alussa viittani sisäosiin. ja sormeni puristivat miekan kahvaa lujasti. En ollut kaksinen miekkamies, eikä koulutukseeni ollut kuulunut vasemmalla kädellä miekkailua, mutta nyt tunsin tämän ainoaksi keinoksi taistella. Jos nyrkkini eivät kestäneet lyömistä, oli pakko viiltää.

---

Martem polkaisi maata lujasti molemmin jaloin. Polkaisu rasitti voimakkaasti hänen lihaksiaan ja sai Martemin irvistämään kivusta mutta saattoi hänet samalla  hallittuun syöksyliikkeeseen, kohti häntä lähinnä olevaa rikollista. Miekka, hopeanhohtoinen sapeli, irtosi metallisen kilahduksen  saattelemana nahkapäällysteisestä huotrasta ja välähti esiin aivan vastustajan edessä.

Viilto ei kuitenkaan koskaan saavuttanut päämääräänsä. Äkkiä Martem tunsi, kuinka kaksi kättä painauti hänen vasenta kättään vasten ja puristi sormensa syvälle käden lihaksiin. Seuraus oli välitön ja teho räjähdysmäinen. Martem tunsi  koko hänen kehoaan vavisuttavan värähdyksen. Kipua. Kuin jokainen käden lihas olisi  tuhoutunut samanaikaisesti.

Miekka kirposi Martemin sormista ja kolahti kallioon. Martem itse luhistui maahan hampaita yhteen purien ja kivusta kyyneleitä vuotaen. 

"Pysyhän vähän aikaa paikoillasi, poika, niin katsomme mikä sinä olet miehiäsi", sanoi vakava ääni hänen viereltään, mutta Martem ei enää kuullut. Hän oli pyörtynyt. 

(jatkuu)